Kynsilakkani

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Ostoksia part. 24 + Jolly Jewels 118-123 swatch

Pitkästä aikaa palaamme ostoksien pariin, siitä onkin hetki vierähtänyt edellisestä ostospostauksesta. Siksipä luvassa paljon kuvia. Aakkoshaaste on ollut hieman jäässä, syystä että suurinosa tuotoksistani ovat menneet aivan pieleen. :D Kiireessä tehdessä ei vaan voi tulla hyvää jälkeä, toki joskus voi, mutta ei läheskään aina. Koitankin siis tänään asennoitua uudestaan aakoshaasteen pariin, jotta pääsen siinä taas vauhtiin.

Nyt kuitenkin niihin ostoksiin, ensin Tuurista kotiutuneet. Sallan kanssa käväisin taas vaihteeksi kurkistamassa lakkatarjontaa ja olihan siellä taas lakkoja, jotka oli kotiutettava. Muutamaa näistä himoitsin jo edellisellä kerralla siellä käydessäni ja kaduin päätöstäni jättää ne notkumaan hyllyyn. En siis miettinyt päätöstäni ostaa niitä edes sekunnin sadasosaa. :D Kaikki tuotteet lueteltuina vasemmalta oikealle.

W7: Suede Effect: Silver Suede, Night Suede, Purple Rain, Boogie Nights

Taannoin ostin kolme näitä W7:n suede lakkoja ja tuo toisena oleva Night Suede jäi silloin kummittelemaan.. No, nyt sinne oli ilmestynyt myös viides yksilö joka kantaa nimeä Silver Suede. Pakkohan se oli kotiuttaa. Sitten violetti Purple Rain yksilö on jo jonkin aikaa kummitellut, joten mukaan sekin lähti. Viimeisenä kotiutin Boogie Nightsin, joka myös jäi edelliseltä kerralta pyörimään mieleeni. Nämä neljä lakkaa kustantivat 2,95 e/kpl. Mulla on W7:hin sellainen side, että niiden lakat on saatava ja niistä en henno luopua vaikka kyseiseen lakkaan en niin kovasti tykästyisikään. :D


Sitten tuurissa pörräillessä silmiin osui kultainen pöllö. Käsirasva, joka tuoksuu creme bruleelta. Mmm,nam! Olen joskus aiemminkin tätä tiiraillut sillä silmällä ja nyt, kun siihen oli lätkäisty 4 e hintalappu oli se napattava mukaan. Ja onhan tämä nyt ihan perhanan söpö.

Etude House: Peel Off Base Coat
Ebaystä kotiutui Etude Housen Peel Off basecoat. Eli siis aluslakka, joka helpottaa kummasta glittereiden poistamista kynsiltä. Itse en tätä ole vielä kokeillut, mutta Salla kehui tämän toimineen ihan moitteetta. Hintaa tällä oli n. 4,5 e.

Etude House: Coctail Dress, Coco Black, Boom Boom Boom
 Ebaystä kotiutui myös muutama Etude Housen lakka. Näitä jokaista lakkaa olen hetken metsästänyt, mutta aina ne ovat olleet loppuunmyytyjä. Ja nyt, kun löysin kaikki niin pitihän ne myös saada. :D Nämä maksoivat 4,5 e/ kpl.

Sitten päästään viimeiseen erään. Tänään nimittäin kotiutui Beautycosmeticsilta kuusi uutta lakkaa. Nimittäin tällaisiä...


Kyllä, kuusi uutta Golden Rosen Jolly Jewels lakkaa! Ai, että olen odottanut näitä ihan hulluna. :D Ja tänään vihdoin hain ne postista. Nämä maksoivat 2,38 e/kpl. Mennään nyt suoraa tietä swatcheihin.

Golden Rose Jolly Jewels 118-123
Eikö näytä mielettömältä? Käydään lakat nyt kahdessa osassa läpi, eli ensin 118, 119 ja 120 jonka jälkeen tulevat loput.

Golden Rose Jolly Jewels 118, 119, 120

Jolly Jewels: 118, 119, 120
 Sitten swatchit, jotka ovat nyt ylhäältä alas. Jokaista lakkaa on kolme kerrosta.


118:  Pientä mustaa ja hopeista glitteriä sekä isompaa valkoista glitteriä.
119: Glittereitä monenmoisessa värissä. Aivan mahtava.
120: Pientä violettia ja punaista glitteriä sekä isompaa kultaista, punaista ja purppuran väristä glitteriä.


Golden Rose: Jolly Jewels 121, 122, 123
Jolly Jewels: 121, 122, 123

121: Punaista glitterdustia, jossa seassa on isompaa punaista glitteriä.
122: Hopeinen pohja, jossa pientä hopeista glitteriä sekä isompaa hopeista glitteriä.
123: Pientä hopeista glitteriä sekä isompaa valkoista sekä mustaa glitteriä.


Sitten vertailun vuoksi vielä pullokuvat 118:sta ja 123:sta, joiden pulloissa näkyy punaista.. Se heijastuu kahvikupistani, kummassakaan lakassa ei ole punaista seassa. :D

Golden Rose Jolly Jewels 118 ja 123
 Ja lopuksi kaikki rivissä, nam.

Golden Rose Jolly Jewels 118-123

Mitäs tuumaatte uusista Jollyistä? :)

10 kommenttia:

  1. Kivasti peilaa toi sun pöllös. :D

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania ostoksia oot taas tehnyt :3 nuo Etude Houset ja Jolly Jewelsit varsinkin näyttävät ihanilta :))

    VastaaPoista
  3. Oijoi ♥ kaikki on vaan niin ihania! Jollyt♥ tehtiin vissiin samaan aikaan tilaus tuonne beaytycosmeticsille :D hei laitan sulle facebookissa viestiä mulla on asiaa! :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. :) Joo,taisin heti tehdä tilauksen, kun olit fb:ssä maininnut tulleen uusia jollyjä :D

      Poista