Kynsilakkani

tiistai 4. joulukuuta 2012

Ostoksia Part 7.

Luvassa taannoiset tilaukset Artemikselta sekä AllaModalta. Näistä on hetki jo aikaa, kun nämä ovat minulle saapuneet, mutta nyt vasta sain aikaiseksi kirjoittaa niistä ostoksista tännekin.


Artemikselta tilasin kolme käsivoidetta ja kaksi kiinteää vartalovoidetta. Käsivoiteita tilasin kaikki kolme tuoksua mitä valikoimissa oli, eli Oriental Fruitin, Pacific Plumerian ja Lotus Loungen. Käsivoiteet löydät  täältä . Artemiksen sivuilla kerrotaan käsivoiteista näin:

Oriental Fruit: Mango, tähtihedelmä ja litsi
Pacific Plumeria: Plumeria, makea pehmeä tuoksu
Lotus Lounge: Sininen Lootus, valkoinen tee ja jasmiinin kukka

Itse en vielä ole käsivoiteita kokeillutkaan, mutta voin kertoa niistä sitten lisää kunhan olen niihin perehtynyt tarkemmin.

Vartalovoiteet ovat tuoksuiltaan Chocolate Therapy ja Pod People. Chocolate Therapyä ei tällä hetkellä löydy Artemiksen valikoimista, mutta nimensä mukaisesti se tuoksuu suklaalta. Tätäkään en vielä ole kerennyt testaamaan.
Pod Peoplessa taas on aitoa vaniljatankoa, hunajaa sekä patsulin eteeristä öljyä. Tämäkin tuoksuu niin herkulliselta! Tuotteen löydät täältä . Tätäkään kyseistä tuotetta en vielä ole kerennyt testaamaan, mutta kerron siitä sitten lisää, kun olen sitä testannut. Näiden kiinteiden vartalovoiteiden ideanahan on lämmittää kyseistä palaa hetki käsien välissä, jolloin sillä voiteella joka jäänyt käsiisi rasvataan ihoa.



AllaModasta tilasin kaksi shampoota, käsirasvan ja vartalosuihkeen. Shampoita tilasin Vanilla Ice- Creamin ja Bubble Colan. Molemmissa on tavaraa 400 ml. Näitä en vielä ole testannut, mutta tuoksu on syötävän herkullinen molemmissa! Nämä sopivat myös suihkugeeleiksi.

Kookos käsirasva tuoksuu niin ihanalta! Kunnon kookoksen tuoksu eikä sellaista keinotekoista kookoksentuoksua. Tämäkin odottaa testausta.

Sitten tilasin Cocoa Butter vartalosuihkeen. Eli tämä siis kaakaon tuoksuinen. Tämän tuoksu on niin herkullinen! Ja tätä testasinkin jo ja ihosta tuli paitsi pehmeä niin myös hyväntuoksuinen! Vasta tuotteen saavuttua minulle huomasin, että tämä olisi hyvä ollut kesällä omistaa. Nimittäin kyseessä on suihke, joka nopeuttaa ruskettumista ja parantaa ihon sävyä. Tuote ei kuitenkaan suojaa palamiselta. Tämä tuoksuu kuitenkin niin hyvältä, joten käytän tätä ihan huoletta nytkin vaikka kesä ei ole lähelläkään. :)  Ziajan tuotteet löydät täältä .


Kiinnostuitteko kenties jostakin tuotteesta? :)

6 kommenttia:

  1. Minä tilasin joku aika sitten myöskin Artemikselta ja nappasin koriin kaksi käsivoidetta, en ole vielä kerennyt kokeilemaan tai tuoksuttelemaan :3

    VastaaPoista
  2. Katja :DDDD joku roti nyt tohon osteluun, oot ihan mahoton :D -släpä

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa aika mielenkiintosilta nuo kiinteet vartalovoiteet :o samaten nuo käsivoiteet jotka tilasit samasta paikasta kuulostaa tosi herkullisen tuoksusilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Nuo vartalovoiteet tuoksuu kyllä hyvältä :p

      Poista