Kynsilakkani

torstai 6. maaliskuuta 2014

Simpukankuori

Meinasi tämäkin postaus jäädä kirjoittamatta koska kone.. Saatiin tosiaan läppäri joku aika sitten ja omin sen itselleni toiseksi bloggailukoneeksi. Meillä on siis tällä hetkellä kolme käytössä olevaa konetta joista yksi on kyllä samalla televisio mutta anyways. :D Asensin sitten tähän Picasan jolla tavallisesti olen kuvat säätänyt kuntoon mutta tällä kertaa se joko tökki ihan vaan vittuillakseen tai sitten allekirjoittanut ei muka tajunnut mistään mitään. Kiukkuhan siinä tuli ja ärräpäät lenteli. Lopulta ehkä noin tunnin Picasan kanssa takuttuani sain sen toimintaan enkä oikein tajua mikä siinä niin mätti. No loppu hyvin kaikki hyvin. :)

Tällä kertaa luvassa Oopsie Daisiesin Conch Shell. Tämä on ainokainen lakka kyseiseltä indiemerkiltä mutta ehkä tulevaisuudessa voin muitakin kotiuttaa mikäli kiinnostavia yksilöitä tupsahtaa eteen. :) Conch Shell on vaaleansinertävällä pohjalla oleva lakka jossa on seassa sinistä pientä glitteriä sekä myös jonkinverran violettia pientä glitteriä. Peitti kolmella kerroksella mutta vähemmällä olisin päässyt jos olisin lakannut esim. valkoisen lakan ensin alle.

Simpukankuori levittyi ihan hyvin ja kuivuikin ihan maltillisessa ajassa. Koristeluja en näille kerennyt edes väsäämään koska työt. Nätti lakka kyllä kaikinpuolin. :) Oopsie Daisiesin lakkoja löytyy mm. Edgy Polishilta tai Etsystä .








Omistaako kukaan teistä Oopsie Daisiesin lakkoja? 

3 kommenttia: