Kynsilakkani

torstai 13. kesäkuuta 2013

Ostoksia part. 29

Vaihteeksi taasen ostoksia. Tässä tulee niin Tuurin ostoksia, mutta samalla myös Avonilta ja Ebaystä kotiutuneita. Tuurissa silmiin pisti heti, että sinne oli tullut jotakin uutta. Sieltä bongasin uuden Possibility sarjan, johon kuului suihkugeelejä, käsirasvoja, vartalovoiteita ja huulirasvoja. Nyt en pikaisella googlettelulla löytänyt oikein minkäänmoista tietoa tästä kyseisestä sarjasta.. Eniveis.

Ostin sitten heti ensikättelyssä muutamat tuotteet kyseiseltä sarjalta. Mukaan tarttui kaksi käsivoidetta, Raspberry Pavlova ja Amber & Lavender. Voin kertoa, että luoja kuinka tuo Raspberry Pavlola tuoksuu namilta. Slurps!

Luonnollisesti mukaan tarttui myös kaksi suihkugeeliä, Blueberry Pancakes (nommmm) ja Marshmallow Frosting. Näitä suihkareita taisi jäädä sinne odottamaan ainakin neljä erilaista vielä ja luulen, että minun on ne jossakin vaiheessa kotiutettava. Kuluuhan niitä.

Vartalovoiteita tarttui mukaan yksi ainoa, mutta sitäkin herkullisempi Lemon Cheesecake. Mmmmm. Samoten yksi huulirasvakin tarttui mukaan, nimittäin Raspberry Pavlova. Näissä on muuten ihan mielettömän söpöä se, että niiden etiketissä lukee kuinka kyseisen herkun voi valmistaa! Ihan huippua. :)


Avonille lähti jälleen kerran yksi tilaus ja mitäs muutakaan sieltä tarttui mukaan kuin kynsilakkoja. :) Näissäkin jokaisessa on jonkinmoista shimmeriä mukana, mutta esittelen ne sitten erillisessä postauksessa. Lakat ovat nimeltään Divine Lime, Grape Goddess, Honeydew Dazzle, Mandarin Magic ja Seduce Me Strawberry. Honeydew Dazzleen ihastuin ensisilmäyksellä ja kyllä nämä muutkin nyt aika herkullisilta näyttää! :)

Avon: Divine Lime, Grape Goddess, Honeydew Dazzle, Mandarin Magic, Seduce Me Strawberry
Ebaystä kotiutui jälleen kerran muutama Etude Housen lakka. Vasemmalla oleva Sapphire Blue nähtiinkin jo tässä postauksessa. Vihdoin sitten sain kotiutettua ihanaisen Waves Play valkosinisen glitterlakan. Ihana.

Etude House: Sapphire Blue, Waves Play

Mitäs tuumaatte ostoksista?:)

16 kommenttia:

  1. Liiian paljon taas kaikkea ihanaa! Varsinki nuo possibilityt ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo possibilityt tuoksuu niin hyvältä, että ei tosikaan..:D

      Poista
  2. Mie luulin ensin, että olit ostanut uusia I Love...-tuotteita, ei ollutkaan :D

    Tuo viimonen Avonin lakka muistuttaa ainakion pullossa China Glazen Strawberry Fieldsiä :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta nää tuoksuu aivan yhtä mahtavalta! :D Tekis melkeen mieli maistaa :D Mulle onkin tulossa Strawberry Fields, voin sitten vertailla nuita. :)

      Poista
  3. Ihanii lakkoja, etenkin waves play! :)

    VastaaPoista
  4. katsoin huvikseni löydänkö netistä noita possibility tuotteita ja löytyy tässä muutama sivu ainaki mut en sen tarkemmin perehtynyt nyt

    http://www.gaughansales.co.uk/index.php?main_page=index&cPath=13
    http://www.newlook.com/shop/womens/accessories/possibility-vanilla-creme-brulee-shower-gel-shampoo-and-bubble-bath_259003013

    http://www.amazon.co.uk/Possibility-Shower-Ultra-Shampoo-Bubble/dp/B00A8F4M5G
    http://www.dooyoo.co.uk/bath-shower/possibility-3-in-1-shower-gel/

    mitä ne maksoi tuurissa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuurissa tosiaan käsivoieet oli 1,75 e/kpl, suihkarit 3,95 e, huulirasva 1,75 e ja vartalovoi 2,95 e. :)

      Poista
  5. Kävin kans eilen tuurissa ja näin nuo possibility tuotteet. Ostin sen raspberry pavlova kuorinnan! En tosin tykännyt että ovat lähes suoraan kopioineet ulkoasun I love tuotemerkiltä. Tykkäsin tosin halvasta hinnasta ja tuoksuista. Kotiutan näitä varmasti lisää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melko paljon tuo ulkoasu muistuttaa myös Treacle Moonin tuotteita. :P Kaikki on keskenään niin samannäkösiä. Tuo hinta ei kyllä ollut paha ollenkaan! :)

      Poista
  6. Uuu, äkkiä sitten swatcheja noista Avonin lakoista! ^__^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnittelin sellaista ilmestyväksi myöhemmin tällä viikolla. :)

      Poista
  7. Pakko tulla kommentoimaan tanne, kun aloin lukemaan tata sun blogia alusta kun olin yovuoroissa, ja kun vikan yovuoron jalkeen lahdin kaupungille niin loysin naita Possibility-suihkusaippuoita, oli ihan pakko ostaa muutama! :D Noi kaks mitka sullakin seka Orange Cupcake. Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi tuoksuu niiin hyviltä, että melkein tekis mieli maistaa! :D

      Poista