Kynsilakkani

torstai 23. toukokuuta 2013

Saatua

Lilalla oli jokin aika sitten blogissaan turhaa roinaa- kampanja, jossa hän ystävällisesti lahjoitti itselleen tarpeetonta tavataa pois. Itsekin siihen otin osaa ja tällainen paketti Lilalta sitten (jo kylläkin tovi sitten) saapui.



Sieltä tuli kolme kynsikiekkoa, hyvä niin, koska omani ovat loppu... :D Avonin Romantic lakka, josta muuten unohdin nähtävästi ottaa kokonaan paremman kuvan. Pari putelia kynsiliimaa, joka tuli heti tarpeeseen! Omat liimani olen mihinlie hukannut ja osa on kuivahtanut putkiloonsa. Lilan lahjoittaman liiman avulla korjasin kaksi kynttäni, jotka meinasivat sanoa sopimuksensa eräänä päivänä rikki. Hyvin ovat pysyneet kasassa pelkällä liimalla!

Fimoja sieltä tuli hyrrällinen, pääseepähän opettelemaan näidenkin käyttöä oikeen kunnolla! Manikyyri/tuppitarroja tuli myös kaksi pakettia ja nämä pääsevätkin seuraavaksi käyttöön. Lisäksi paketista kuoriutui kaksi arkkia tarroja ja kultaisia ei nyt ihan tarroja, mutta eivät nyt water decalsienkaan näköisiä. Kuitenkin jonkinsortin siirtokuvia, veikkaisin. :D

Pääsevät kyllä kaikki hyötykäyttöön ehdottomasti.


Kiitos vielä Lilalle ihanasta paketista! :) 

Ps. Saanen ilmoittaa, että blogillani on uusi yhteistyökumppani, nimittäin Polishinail! :) Lisäilin sivupalkkiin logon, jota painamalla pääset kyseiseen kauppaan. En hyödy klikkailusta, joten ihan vapaasti katselemaan tarjontaa. :)

4 kommenttia: