Kynsilakkani

torstai 16. toukokuuta 2013

Hiekkaa

Ensin päätin olla hankkimatta yhtään tekstuurilakkaa, mutta sitten sorruin. Enkä vain tähän yhteen, pari muutakin löytyy. Ihastuin heti ensikerran jälkeen ja haluaisin pitää näitä hiekkalakkoja kynsilläni jatkuvasti. Kerrassaan ihania.

Ensin kynsille pääsi OPI:n Jinx. Kerrassaan valloittava punaoranssi lakka, jossa on kultaista shimmeriä. Me likes! Kuvissa kynsillä on kaksi kerrosta kyseistä lakkaa. Jinx kuivui suht sukkelaan, mikä on tietenkin vain plussaa. Itse lakka oli vain aika peijakas kuvattava, yleensä se näytti liian punaiselta kuvissa.. Kyllä näistä kuitenkin jotakin osviittaa tämän lakan väristä saa. :D

Tämä oli kynsilläni kolme päivää ja täytyy myöntää, pysyi kuin tauti! Ei kuluman kulumaa näkynyt missään, vaikka olin töissä nuina päivinä. Iso plussa siis siitäkin! Olisi varmaan mennyt pidempäänkin, mutta sitten raaskin poistaa lakat. :D Itse poistaminenkaan ei muuten aiheuttanut päänvaivaa, ihan vaivatta lähti pois kynsiltä, vaikka olin varautunut jo pahimpaan.. No, tältä se lakka kuitenkin näyttää. ( Tai miten nyt sainkaan sen ikuistettua, pirun vaikea kuvattava.)






OPI- Jinx
Käytetyt tuotteet:

- Aluslakka: Sally Hansen- Insta Brite
- OPI- Jinx

Kuinka moni teistä on hurahtanut tekstuureihin? :)

8 kommenttia:

  1. Uuu, vähänkö toi Jinx on ihana lakka!

    VastaaPoista
  2. Mä oon ihan hurahtanu noihin... Nyt vaan odotellaan mun bondeja saapuvaksi mutta ei niitä näy missäään :D Hermot :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toivottavasti tulisivat pian! Odottaminen on hirveintä. :D

      Poista
  3. Sinulle on haaste blogissani, kiitos ja anteeksi.. :D
    http://kynsinauhatanssi.blogspot.fi/2013/05/kahdeksikko-haaste.html

    VastaaPoista
  4. Oih tuo näyttää pullossa NIIN herkulliselta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ja kynsillä se vasta herkku onkin! :D

      Poista