Kynsilakkani

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Ruusuja

Olin jo hetken harkinnut tekeväni kevääseen sointuvat kynnet ja hetken harkittuani päädyinkin tekemään ruusukynnet Sonnen tuton avulla. Niiden teko vaikutti niin simppeliltä, että tällainenkin poropeukalo voisi siinä onnistua. Sitten löysinkin itseni jo valitsemasta lakkoja. Testaamattomiakin kappaleita olisi löytynyt mutta tätä tekstiä näpytellessäni tajusin, että kaikki käyttämäni lakat olen jo ainakin kertaalleen kokeillut.. Noh.. :D

Mietin tosi pitkään mitä värejä käyttäisin ja sointuisivatko ne yhtään yhteen. Päädyin sitten valitsemaan pohjaväreiksi valkoisen Isadoran Plain Whiten ja ah, niin jumalaisen Isadoran Atlantiksen. Plain White on kyllä kelpo valkoinen, peittää kynnet passelisti kahdella kerroksella. Atlantista laitoin myös kaksi kerrosta ja edelleenkään en tätä moiti ( paitsi tämän kuvaaminen on edelleen haaste). Atlantista käytin viimeksi näissä kynsissä, eli hieman alle kuukausi sitten!

Sitten tuli haaste valikoida ruusujen värit ja päädyin kahteen punertavaan sävyyn. Dependin ihana pinkki 034 tarttui oitis remmiin ja kaveriksi otin hieman vaaleahkomman OPIn Have A Tempura Tan-Trumin. Ihan kelpo valinnat vaikka tuon vaaleahkon OPIn kohdalla olisin voinut valita toisin. Sitten seurasin Sonnen ohjetta tunnollisena, kynsi kynneltä. Kädet vapisivat ja toivoin vain onnistuvani kerta heitolla.. :D

Näin ensikertalaiseksi ne onnistuivatkin lopulta ihan hyvin vaikka pientä hienosäätöä olisi toki voinut tehdä.;D Lopuksi tein lehdet China Glazen Running In Circlesillä ja lätkäisin Poshet päälle. Hieman voi ruusuissa huomata leviämistä, taisin sittenkin hätiköidä loppua kohden.. :)






Vasen

Oikea

Käytetyt: Isadora- Plain White, Atlantis, OPI- Have A Tempura Tan-Trum,, Depend- 034, China Glaze- Running In Circles, Poshe Top Coat

Mitä kauemmin näitä kynsiä pidän niin sitä enemmän näistä tykkään.  Ja vaikka keväisiä kynsiä yritin tehdäkin niin enemmän näistä huokuu kesä. :) Nämä tuli lähetettyä Allamodan kynsikisaankin ihan vain huvin ja urheilun vuoksi. Ensimmäinen kerta kun osallistuin minkäänmoiseen lakkauskisaan. :)



Mitä sanoo raati? :)

6 kommenttia:

  1. Tosi onnistuneet! :) mä oon aina ajatellut ettei kynsilakoilla voi tehdä onnistuneita ruusuja vaan niihin tarvii akryylimaaleja.. :D ite en oo koskaan edes uskaltanut kokeilla ku en omista akryylimaaleja, mutta nyt voisi jopa uskaltaakin kun näin nämä sun kynnet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu. :D Hyvin onnistui kyllä lakoillakin tuo tekeminen, että ei muutakun testaamaan! :)

      Poista