Kynsilakkani

maanantai 9. joulukuuta 2013

Osteluita

Pitkästä aikaa ajattelin näyttää teille uutukaisia mitä on tullut ostettua! Kävästiin tuossa muutama päivä sitten Seinäjoella hakemassa miehelle uus luuri uusilla herkuilla ja ajattelin sitten samalla pyörähtää Henkkamaukalla katsastamassa tarjonnan. Ensin en meinannut löytää mistään kosmetiikkaa mutta tajusin sitten mennä yläkertaan ja sieltähän niitä löytyi. :D

Ja koska olen hulluna vartalosuihkeisiin niin mukaani nappasin kaksi uutukaissuihketta. Netistä olen näitä yrittänyt tilata mutta ovat olleet aina loppu joten onneksi asia nyt korjaantui. Vasemmalla puolella oleva Pink Macaron taisi maksaa 3,95 e ja oikealla oleva Delicate Darksin muistelisin maksaneen 7,95 e. Tuo Delicate Darks on sellaista kimaltelevaa pölyä jota himoitsin mm. tuon ihanan pumppausjutun takia! Jos saisin päättää niin luultavasti kaikki hajuveteni olisivat tälläisissä pulloissa. :3




Ja eihän ostokset olisi mitään ilman kynsilakkoja joten mukaani tarttui neljä lakkaakin. Tuon oikealla olevan lakan pyöreä korkki on niin mielettömän söpö ettei omatuntoni antanut jättää sitä kaupan hyllylle. Ja onhan itse lakkakin viehättävä.




Blue on sinisellä pohjalla oleva lakka jossa on holotikkuglitteriä seassa. Aivan mielettömän söpö. Hintaa tällä oli 3,95 e. Viereisessä kuvassa nököttääkin tuo söpö pyöreäkorkkinen tapaus, Green Bluish, jossa on glittereitä justiin minun makuun. Ihan mielettömän upeaksi tapaukseksi tämä paljastui kun tätä kuvailin! Lääh. Hintaan tällä pienokaisella oli 2,95 e.

H&M: Blue, Green Bluish

Khaki Madness tarttui mukaan aivan silkasta mielenkiinnosta. Lakka on hieman oliviinvihertävä kultaisella vivahteella. Mielenkiinnolla laitan tätä kynsille. Wintersky taas puolestaan on mielettömän nätti duo/multichromelakka. Hopeinen lakka violetilla/vihreällä vivahteella, me likes! Nämä molemmat kustantivat 3,95 e/kpl.

H&M: Khaki Madness, Wintersky

Harlow&Co:lle tuli tehtyä myös tilaus tovi sitten kun sinne saapui himoitsemaani KBShimmerin Snow Much Funia. Onnistuin kuin onnistuinkin nappaamaan pullollisen tuota ihanuutta itselleni ja hän matkasi luokseni Polished By KPT:n Hot Like Wasabin kanssa. Snow Much Fun on juuri se lumihiutalelakka josta monet ovat hehkuttaneet. Hot Like Wasabi on väriä vaihtava lakka ja odotan innolla tämän testaamista. :)


KBShimmer: Snow Much Fun, Polished By KPT: Hot Like Wasabi

Ja jottei tämä ihan tähän päättyisi niin näpyttelinpä sitten tilauksen F.U.N Lacquerille Etsyyn. Ensin tilasin kolme lakkaa mutta sitten minulle kerrottiin, että heiltä sai nyt 15 % pois Diamond Duo setistä ja hän voisi kuulemma laittaa samoilla postareilla tulemaan kyseisen setin jos sen haluaisin. No, loput arvaattekin.. :D




DECENTber on punainen hololakka, Icy Snow on sinivioletti väriä vaihtava lakka ja X'Mas 201"Tree" on vihreä väriä vaihtava lakka. Näille pyhitän kuitenkin ihan omat postauksensa. :)

F.U.N Lacquer: DECENTber, Icy Snow, X'mas 201 "Tree"

 Ja lopuksi sitten se Diamond Duo setti. :) Ihania ovat, ei voi kieltää. :)

F.U.N Lacquer: Diamond Holo Top Coat, Glow Diamond ( Glow In The Dark Holo Top Coat)


 Miellyttääkö joku omia silmiänne? :)

10 kommenttia:

  1. Mä en yleensä osoita mielenkiintoa H&M:n lakkoja kohtaan mutta toi Green Bluish vei huomioni parillakin eri visiitillä, joten se oli pakko mennä ostamaan. Pullossa se on kuitenkin ehkä parhaimmillaan, sillä tikutettuna siinä oli sittenkin yllättävän vähän vaan glitteriä.

    Toi Delicate Darks shimmer dust kiinnostaa vähäsen, mulla nimittäin löytyy sen kultainen vastine H&M:ltä ja oon tykännyt siitä vaikka se tuoksuukin vähän joltain "mummon salongilta" mutta ihanaa kimallusta vaikka äkkiä just ennen lähtöä hiuksiin tai iholle.. Tota tummaa oon kans miettinyt että miltähän se mahtaa näyttää, sopisiko mulla esimerkiksi iholle ollenkaan, mutta ehkä ainakin hiuksiin..? Kokemuksia saa siis mielellään jakaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkkamaukan lakat on yllättävän hyviä hinta-laatusuhteeltaan mutta harvemmin näistä oikein pakko saada lakkoja löytyy. :) Joo, määkin tikutin Green Bluishin vihdoin ja petyin myös hieman siihen glittereiden määrään.. No, ei auta kun kerrostaa. :D

      Ite testasin iholle jo tuota Delicate Darksia ja mun mielestä siitä tuli sopivasti sitä kimalletta. Hiuksiin tää sopi kanssa kivasti eikä tullut ollenkaan sellaista discopallo fiilistä.:D

      Poista
  2. Just oli mielessä että vois kävästä henkkamaukalla ja kahtoo jos ostais sulle noita vartalosuihkeita mutta noh en mä varmaan sit ostakkaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut hei, onhan näitä erilaisia! ;D Jos löydät ton erivärisen pumppupulloshimmerjutun niin sen tahdon! :D

      Poista
  3. Ihania ostoksia, oon pikkasen kateellinen tosta Snow Much Funista :3 ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin himiöin sitä violettiakin mutta tykästyin enempi tähän Snow Much Funiin. :3 Sulle täytyy kans saada tämä!

      Poista
  4. Siellähän on vaikka kuinka monta ihanuutta, jotka miellyttää mun silmää ;) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa laittaa joulupukille listaa menemään, vielä kerkiää! ;D

      Poista