Kynsilakkani

torstai 19. kesäkuuta 2014

Pöyheä ankka kohtasi säkenöivät jätteet

Ei, luvassa ei ole samettikynsiä vaikka otsikon sanasta pöyheä voisi näin luullakin. Otsikko on vain luovasti suomennettu käytetyistä lakoista. Luovaa, todella luovaa. Ihan yhtälailla kun nyt nähtävät luomuksetkin. :')

Teki taas mieli saada keltaista kynsille ja ensimmäinen keltainen lakka joka silmiini osui oli W7:n Fluffy Duck. Kynsille tätä lätkin joko kaksi tai kolme kerrosta, en nyt muista kuollaksenikaan kuinka monta.. Fluffy Duck näyttää hyvin paljon samalta kuin Color Clubin Daisy Does It mutta koska en sitä omista en voi vertailla sen kummemmin. Villi veikkaus siis.

Minulla oli suunnitelma mutta se kusi täysin. Valitsin toiseksi lakaksi ihanan kimaltavan Orlyn Sparkling Garbagen ja ajattelin sillä tekeväni kolmiot kynsien tyveen. Ei, en tehnyt koska olin täysin unohtanut säkenöivien jätteiden peittävyyden. Ehkä kolmella kerroksella saattaisi peittää itsekseen, en ole kyllä kokeillut mutta täytyy. Niin, olin kuitenkin jo tuputellut muka kolmioita muutamaan kynteen ja päätin lakkaavani Sparkling Garbagea yhden kerroksen Fluffy Duckin päälle. Lakkasin ja hämmästyin ettei lopputuloksesta tullut sen pöllömpi!

Tuloksena oli (taas) holotopperoidut keltaiset kynnet. :D Yllättävän kivat näistä tuli ja viihdyinkin näissä monta päivää. Kimallusta on aina ilo katsella. :3





Varjossa



4 kommenttia:

  1. This is a great combination! Wow Fluffy Duck looks so happy I think :-) It looks amazing in the sunlight :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, i hope that all fluffy ducks looks happy. :D In sunlight that combination was amazing! In shade that was kinda nice too. :)

      Poista
  2. Oih, sun otsikko - aivan mahtava :-). Nätit kynnet myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joskus keksii olevinaan hyviä otsikoitakin. ;D Kiitos! :)

      Poista