Kynsilakkani

tiistai 17. kesäkuuta 2014

ABC: W- Wish On A Starfish

Viimeisimmän aakkoshaasteeni olen tehnyt joulukuussa (!!) joten nyt oli pakko ottaa itseäni reippaasti niskasta kiinni ja tehdä tämä pirun haaste loppuun! :D Blogissa on myös ollut melkein kuukauden tauko joten rikotaan se hiljaisuus nyt. En osaa sanoa miksi blogia ei tullut päiviteltyä enkä lupaa miten tämäkään kirjoittaminen starttaa. Blogia en ole kuitenkaan unohtanut, kirjoittaminen on pyörinyt mielessä mutta nyt vasta saan oikeasti aikaa kirjoitteluilleni. Meikäläisellä meinaan on kahden viikon kesäloma ja toiset kaksi viikkoa pidän heinä-elokuun vaihteessa. :) Tuntuu ihanalta vain olla, varsinkin kun kunnon kesälomani olen pitänyt viimeksi ehkä noin 5 vuotta sitten.. Tai oikeastaan ei minulla ole ollut 5 vuoden aikana kuin yksi viikko lomaa, joten enköhän tämän nyt ole ansainnut! :D

Eksyttiin aiheesta joten mennään nyt itse asiaan, kynsiin. Tuplaweellä alkavia lakkoja minulta kyllä löytyy mutta nyt aakkoslakaksi valikoitui China Glazen Wish On A Starfish, ihana vaaleanpunainen tekstuuri kultaisella shimmerillä. Peitti mainiosti kahdella kerroksella, ei valittamista. :) Violetit niitit lisäsin vielä kaveriksi ja mielestäni ne sopivatkin tähän yhdistelmään hyvin.

Kaveriksi valitsin Different Dimensionin Today Was A Fairytale, jossa on maidonvaalella pohjalla mm. isoja hopeisia ja violetteja pyöreitä glittereitä. Me likes! Tätä muistelisin olleen kynsillä kaksi kerrosta, pientä onkimista sai harrastaa ja tämä olisi varmaan ollut hyvä kerrostaa jonkun lakan päälle.. Tietääpähän seuraavan kerran olla viisaampi. ;)






Kuinkas teillä menee? Joko kesälomailette? :)

5 kommenttia:

  1. Kiitos Mari! :) Tykkäsin kovasti myös itse. :)

    VastaaPoista
  2. Nämäkin lakkaukset on niin upeat! :) Tuo glitterlakka on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuo lakka on niiin nätti ettei tosikaan! Ihastuin siihen heti. :)

      Poista
  3. So pretty! I love Wish On A Starfish :-)

    VastaaPoista