Kynsilakkani

torstai 31. lokakuuta 2013

ABC: T- Tawny

Nyt voin olla itsestäni ylpeä! En sen takia, että edellinen postaus ilmestyi viikko sitten vaan siksi jotta nyt on uusi banneri! Jeee! :D Otin viime yönä yövuorossa itseäni niskasta kiinni ja ryhdyin väsäämään uutta banneria. Viimeksi menetin hermoni kokonaan kun se ei vain istunut ulkoasuun yhtään.. Joko kuva oli liian pieni tai liian suuri, joten hyvästi hermot. Picasalla yritin viimeksi banneria tehdä mutta ei se onnannut. Työmaalla olikin sitten käytössäni Paint ja ajattelin kokeilla onneani sillä. Ja jep, se onnistui! Ensiyrittämällä! Jatkossa, kun banneria muutan niin teen sen ehdottomasti Paintilla. Paljon parempi minulle ja hermoilleni. :D Bannerista tuli sellainen kun olin sen päässäni visioinut, tykkään! :)

Ja nyt itse kynsiin. Tiedä mikä vaivaa kun kynnet eivät ole ottaneet onnistuakseen millään. Eräs kaunis päivä tein kynnet uusiksi luultavasti kuusi kertaa ja sittenkin tyydyin olemaan vaan aluslakoilla. Huoh. :D Samalla muistin, että minulla on aakkoshaaste ollut jo tovin aikaa jäässä. Joten ryhdistäydyin silläkin saralla ja päätin jatkaa tätä kyseistä haastetta. Seuraavana oli vuorossa kirjain t, joten lakaksi valikoitui Nabin ihanainen Tawny.

Tawny on väritykseltään burgundy hololakka. Aivan upea! Lakkasin kynsilleni tätä yhden ainoan kerroksen ja päätin, että se riittää. Lakka kuivui suht nopsaan ja levittyi moitteetta. Ei huonoa sanottavaa tästäkään Nabin holosta. :) Kaveriksi meinasin ensin water decaleita mutta löysinkin kultaisia koukerotarroja, joten laitoin niitä. Onneksi nuo tarrat olivat suht ohkasia eivätkä jääneet törröttämään. Päälle laitoin sitten Nfu Oh:n A&A päällyslakan jottei holoefekti häipyisi. Tykkäsin näistä kovin! :)









Nabi: Tawny


Mitä mieltä bannerista? Tai kynsistä? :)

8 kommenttia:

  1. Oikein kiva banneri :) Mä en ymmärrä miten muilla riittää taitoa ja hermoja sellaisen väsäämiseen, itse yritin kerran ja sen jälkeen olen päättänyt pitää blogini mahdollisimman simppelinä... :D Joten siis kaikki kunnioitukseni sun effortille ja hienolle lopputulokselle! Nätit kynnet myös! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kauan tuon bannerin kanssa takkusin ja melkein päätin jo olla laittamatta koko banneria. :D Ja kiitos June oikein kovasti! :)

      Poista
  2. Aivan älyttömän ihana banneri! Oot hyvin onnistunu :) ja kynnetkin on kauniit! <3

    VastaaPoista
  3. Onnittelut! Kiva banneri ja nätit kynnet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti. :) Kovin olin itsekin tyytyväinen molempiin. Kerrankin. :D

      Poista