Kynsilakkani

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

4.10

Viikko sitten perjantaina 4.10 vietettiin Roosa nauha- päivää jolloin monissa blogeissa nähtiinkin pinkeiksi lakatut kynnet. Itsekin lakkasin kynteni tosiaan pinkeiksi mutta sain nyt vasta aikaiseksi muokata kuvat. Tämän viikon olen lojunut töissä ja tänään onkin ainut vapaapäivä koko viikkona. Huomisesta lähtien olen taas koko viikon töissä mutta toivottavasti kerkeäisin jossakin välissä kynsiäni lakkailemaan jotenkin muutoin kuin yksivärisesti niin saisin tännekin jotakin asiaa.. :D Toivossa on hyvä elää.

Siispä niihin kynsiin. Yksivärisillä mentiin mutta lakka oli onneksi niin kaunis ettei se tarvinnut koristeluja. Lakaksihan siis valikoitui Nabin hololakka Hot Pink. Nimensä mukaisesti todella kirkas pinkki! Kynsille riitti mainiosti kaksi kerrosta eikä tämä kyseinen lakka ainakaan jättänyt kaljuja kohtia jälkeensä. Pikakuivattaja hieman laimensi holoefektiä enkä tietenkään tajunnut ottaa kuvaa ennen pikakuivattajan laittoa.. Siispä näissä kuvissa holoefekti jää hieman vaisuksi.. Viimeisessä kuvassa väri on aikaslailla kohdillaan, ensimmäiset kuvat on otettu ilta-auringossa, joten lakan väri hämää. Tähän lakkaan kuitenkin tykästyin kovasti, toivotaan että tykästyn niihin loppuihinkin. :D








Onko se hot? Vaihdoin kuvien laadunkin JPG:stä PNG:hen, näyttävätkö kuvat nyt paremmilta siellä ruutujen toisella puolella? :)

2 kommenttia: