Kynsilakkani

perjantai 2. tammikuuta 2015

Decentber

Joulu oli ja meni, vuosikin kerkesi jo vaihtumaan mutta siltikin lykkään eetteristä ulos joulukynnet. Koko joulun olimme reissussa, koneen äärellä en ollut laisinkaan ja kamerakin jäi Poriin.. Nismondon mittariinkin kertyi reissulla n. 800 km ajoa, jouluruokaa tuli syötyä sen verran, että paluumatkalla piti poiketa hesessä. Ei sillä etteikö kiloja olisi tullut jo tuossa vaiheessa ihan tarpeeksi lisää.. Joulukynnet tekaisin jouluaattona ja niillä kynsillä oleilinkin koko reissun ajan ja kotiin palatessa ei niistä ollut enää kuvattaviksi joten tekaisin sitten uudet joulukynnet. :)

Lakaksi valitsin F.U.N Lacquerin joulukokoelmassa 2013 ilmestyneen Decentberin. Decentber on ihana punainen hololakka joka peitti mainiosti kahdella kerroksella. Yksi kerros oli vähän siinä ja siinä joten laitoin kaksi. Koristeiksi tyrkkäsin jouluiset tarrat jotka on ajat sitten hommattu jostakin. Ihan oli ookoot vaikken tarroista juuri piittaa.

Ja jotta pysyttäisiin aikataulussa niin seuraavaksi eetteristä sinkoilee ulos uudenvuoden kynnet joskaan niihinkään paljoa aivokapasiteettia tuhlattu. :D








Hyvää uutta alkanutta vuotta jokaiselle ruudun toisella puolella olijoille! <3

4 kommenttia: